19.8.2012

Kyllä nu-nu-nukkiksest löytyy....

Sori, en keksiny otsikkoo..
Juu, eli kyllä nukkiksesta löytyy perunakappa.
Äiti teki mulle nukkekotiin perunakapan Marian ohjeella.






 En nyt jaksa muuta kirjottaa, joten, moikka!

31.7.2012

Markkinoiden ostokset


Forssan markkinoilla oli ihana käydä. Kaikilla oli myynnissä kaikkea hienoa. Rahat vaan loppui kesken. Olisin halunnut viellä monta juttua.




Marialta löytyi harmaa jakkara ja kirjoja. Tuon minikokoisen Nukkekoti Väinölän tapaan- kirjan sai, kun osti sen ison. Kirja on ihan mahtava! Kiitos siitä kuuluu Marialle!




Saaralta maitorahkaa ja kermaviiliiä. Olisin viellä tahtonut oivariinia ja mäntysuopaa, mutta oivariini kerkesi loppua ja mäntysuopaan ei ollut rahaa. Saara oli viellä jaksanut tehdä ihania pusseja




Nohnolta kirjapino ja ihanat kananmunat kennossa




Mirkalta enkelipatsas ja puuhaarukka ja -lasta




Nukkekodista ja lelusta ostin vaneria ja sellaisen jännä puutikun, en niistä ottanut kuvaa, mutta lasikannun ja muropakkauksenkin ostin.



Mirjalta ihana yleiskone vaaleanpunaisella kermavaahdolla



Tuitelilta ihanat sipulit, kiiltokuva-albumi ja kello


Sitten näitä joiden tekijää tai myyjää en muista   





Muutama kuva sisustetusta nukkekodista, paitsi kellaria ei ole sisustettu koska se on korjauksen alla.








Pari juttua on tehty Marian kirjasta, mutta niistä sitten myöhemmin, Moikka!!












22.7.2012

Ilmoitusasiaaa!

En ole kirjoittanut tänne nyt, koska ei ole ollut asiaa. Olohuoneen ja kylppärin lattia on melkein valmis... Ei muuta oikeestaan oo tapahtunut. Ja se jota asiaaa oikeastaan tulin ilmoittamaan, oli se, että ollaan lähdossä ensviikon keskiviikkona asuntoautolla matkelle ja tullaan sitten seuraavana maaanantaina pois. Sillä matkalla ajateltiin käydä siellä Forssan markkinoilla, jos sieltä jotakin tarttuisi mukaan. Ajattelin ainakin yrittää saada sen nukkekoti Väinölän tapaan kirjan, mutta voihan se olla, etten sitä saa, koska varmaan aika monet sen haluaa. Mutta sitten tiistaina varmaan postaan niistä forssan markkinoiden ostoksist.
Eipä mulla muuta ollut.
Moikka!

9.7.2012

Leikkejä


Noora pyysi ystävänsä Lotan kylään. Isä joutui samalla siivoamaan tyttöjen leikkejä, etteivät tytöt aivan kompastuisi leluihin


Lotta toi Nooralle ja Niilolle kaksi palloa, vähän isomman ja pienemmäm(pienempi näkyy kuvan alareunassa, tuollainen vihertävä)



Ei hirveästi ole nukkikseen tehty nyt mitään, joten sen takia ei ole kuulunt.




5.7.2012

yksiönomistajan tapaaminen


Tällainen vartalo fimosta ja rautalangasta


Jalat


Parempi käsi


"Turvotettuna"


Kädet ja jalat taipuu


Paita


Sivulta


Edestä


Takaa



Kokohahmotusta, Piti tulla äitiä kaulan kohtaan asti, mutta tulikin lapsen mittainen


Hei, mä siis oon se yksiön omistaja. Mun nimi on Lea. Mun ukki, eli iskän iskä on afrikkalainen, sen takii mäkin oon tämmönen oudon näkönen. Vähän tummempi iho ja kikkura tukka. Mä tykkään possuista, siks te tuutte näkemään siellä mun talossa possuja. Sitten mun lempivärit on oranssi ja vaaleenpunane, niitäki tuutte näkee. Ja siis oon 17 vuotias, vähän lyhyt sellanen ;)


Oon aika  tyytyväinen tähän mun teokseen, koska tää on eka nukke minkä mä ikinä teen...



3.7.2012

Vanhat tapetit


Lastenhuoneen olen jo valitettavasti kerennyt "puhdistamaan", lattiaa ei ollut laitettu mitenkään, tuolllainen beige se oli


Makuuhuoneen tapetit jäi, ja lattiaa ei ollut täälläkään


Tässä oli joku paperinen lattia. Nämä tapetit oli jo aluksi jäämässä, mutta sitten päätettiinkin ne poistaa.


Olohuone, Olen jo kerennyt hieman irroittaa tapettia, niin sen takia näyttää tuolta. Lattialaudat oli huonosti kiinni ja irtoilivat helposti.


Kylppärissä oli tuollainen raitatapetti ja paperinen lattia


Keittiössä oli keltaiset tapetit ja oranssi lattia. Takaseinällä oli viellä sinivalkoisia kaakeleita ja liesikupu, jonka alla asusti hämähäkki. Nuo hyllyt oli tiukasti kiinni, toisesta sain irrotettua tuonna kannakkeen samalla kun irrotin sitä seinästä. Eikun vaan liimaa.


Ruokailuhuone oli ihan ok, mutta en ihan hirveästi tykännyt huoneen kylmyydestä.


Huonejärjestys viellä, niin voitte katsoa, missä mikäkin huone on.


Pian saan sen yksiön asukkaan valmiiksi. enää osa vaatteista, kasvojen maalaus ja hiukset. Hiukset tuottaa ongelmia, koska en tiedä mistä materiaalista ne voi tehdä....


Pian siis sen yksiön asukkaan kuulumisia, Nimi viellä hakusessa...

29.6.2012

Nukkiskatu 2A


Nyt alkukuvia nukkiskatu 2A. Se on yksiö, jonne muutta nuori nainen n. 17- vuotias. Hänestä ei viellä tiedetä paljoa, koska ei ole viellä näkynyt naista(valmistumassa on) Hänen isänsä on kyllä käynyt laittamassa vähän taloa. Yksiöön ei tule wc:tä eikä kylppäriä, koska se on muutenkin jo niin pieni.






Tuossa kaapissa on tuollainen lasiliukuovijutska, joka on tuolleen vähän valkoisella maalilla maalattu. Kaapin tein 6-luokalla puukäsitöissä.

Sitten myöhemmin juttua kuullaaan asukkaan suusta.

Moikka!




27.6.2012

Makuuhuone


Nyt makuuhuoneen taivalta valmiiksi asti



Aluksi siitä oli tulossa työhuone


Sitten taas olohuone



Tapetit saivat jäädä


Valmiina ilman sähköjä(ne tulevat vasta myöhemmin)
Ton peiton mun mummi teki tuohon sängylle, mun äidillä on samanlaisista tilkuista tehty oikeankokoinen peitto


Yöpöytä






Lipasto


24.6.2012

Tarina toisen päivän elämästä....

Tässä tulee nyt tarina, siitä mitä tapahtui tosena päivänä.
Kaikista kohtauksista ei ole kuvia. 
Unohdin myös sanoa että nukkekoti on nukkiskatu 1, koska ensimmäinen taloni ja nukkiskatu 2A on valmistumassa.



Tarina:

Otto on ruutupaitainen iso nalle.
Otso farkkuhousuinen ja ruskea takkinen nalle.
Tino on pikkunalle.
Lotta on sinisesä huoneessa.
Linnea lukee karttaa.









Otso siivosi lasten huonetta: Miksi noiden lasten pitää sotkea näin paljon. Ja minä sitten joudun siivoamaan



Lotta pitää ristipistojen tekemisestä ja miettiikin jo mitä seuraavaksi tekisi


Linnea lukee karttaa keittiön erkkerissä, ja miettii missäköhän äiti ja isä on matkalla


Tino taas on kiipeilemässä herkkuhyllyllä vaikka ei saisi, ekä hän myöskään tiedä että isä katsoo hänen tekosiaan.

Ovelta kuuluu koputus

Tino putoaa lattialle ja Otto kysyy: Eihän sinua sattunut?

Tino: Ei ei, mutta mene nyt avaamaan se ovi

Otto huomaa oven takana paketin. Ketään ei näy, eikä paketissakaan lue kuin vaan osoite: Mikäköhän tämä on? Tuletko avaamaan paketin kanssani Tino???

Tino: Tulen '

Otto: Täällähän on tämä lelulaatikko jonka tilasimme näpertelijä Oy:stä, Onneksi se tuli









Mulla ei oo enää kuvaa siitä laatikosta, enkä voi ottaa siitä kuvaa, koska heitin sen roskiin, kun se meni rikki..

Saatiin makuuhuoneen lattia laudoitettua ja huomenna laitan siitä kuvia ;)

Moikka